Selaimesi pitää päivittää. Tämä sivusto ei valitettavasti tue vanhoja selainversioita.
Seasons-videosarjamme toisella tuotantokaudella nähdään luontokuvaaja Luoteis-Tanskan merenrantamaisemissa kuvaamassa lintuja, ja tämä video johdattaa sarjan antiin.
Seasons 2 -videosarjan ensimmäisessä osassa luontokuvaaja Morten Hilmer valmistautuu lintukuvausretkelle sekä kertoo kuvausvälineistä, jotka hän ottaa mukaan.
Morten laittaa kuvauskalustonsa valmiiksi retkeä varten, ja samalla hän kertoo mm. siitä, kun hänen drooninsa syöksyi maahan.
Tällä videolla Morten Hilmer kertoo muun muassa objektiiveista, jotka hän ottaa mukaansa lintukuvausreissulle.
Nyt Morten on matkalla Bulbjergiin, mutta hän ei vielä tiedä, onko tutuilla lintukallioilla tällä kertaa lintuja.
Tässä jaksossa Morten saapuu kuvauspaikalle, ja onneksi siellä on myös runsaasti pikkukajavia.
Aurinko paistaa Bulbjergin taivaalla, ja tällä kertaa Morten kertoo, kuinka hän säätää valotuksen kovassa ja kirkkaassa valossa. Lisäksi hän kertoo automaattitarkennuksen asetuksista.
Pilviä nousee, ja valo pehmenee, joten Morten muuttaa asetuksia. Näet myös, miten hän käyttää kameran histogrammia hyvänä apuna valotuksen säätämisessä.
Tällä videolla Morten perehdyttää meidät automaattitarkennusasetuksiin ja kertoo, kuinka hän saa terävyysalueen osumaan juuri haluamaansa kohtaan.
Morten valokuvaa pikkukajavia kallioiden tuntumassa sekä lennättää drooniaan Bulbjergin yllä.
Aurinko alkaa laskea, ja valon määrä pienenee. Nyt onkin oiva tilaisuus kuvata lentäviä lintuja hieman pitemmillä valotusajoilla, jolloin siipiin saadaan liikkeen tuntua.
Illan hämyssä Morten kuvaa lintuja hyvin pitkillä suljinajoilla, minkä jälkeen on aika siirtyä maisemakuvauksen pariin.
Viimeisessä jaksossa on Bulbjergiin ehtinyt melkeinpä laskeutua pimeys, joten Morten ottaa päivän viimeiset maisemakuvat monien sekuntien valotusajoilla, jotka tekevät aaltoilevasta vedenpinnasta sametinpehmeän.
Oletko sinäkin väsynyt siihen, että Lightroom muistuttelee kuvakirjaston varmuuskopioinnista? Tällä videolla näytämme konstin, jolla muistutukset saa loppumaan.
Lightroomissa voidaan samoja kuvankäsittelysäätöjä käyttää periaatteessa rajattomaan määrään kuvia. Tämä video esittelee kaksi metodia, joiden avulla säästää paljon aikaa.
Erityisen Photoshop-tekniikan avulla voidaan valokuvasta tehdä video, jossa nähdään kolmiulotteinen zoomaustehoste. Videolla näytämme, miten valokuvaan saadaan liikettä.
Kikkakerho-videosarjamme tässä osassa nähdään Digikuvan lukijoiden lähettämiä eläinkuvia. Teemme parannusehdotuksia mm. sommitteluun ja kuvankäsittelyyn.
Videolla esittelemme fiksun tavan antaa ikävän värittömälle taivaalle väriä Photoshopin avulla vaikuttamatta muuhun kuvaan.
Hiiren ja näppäimistön avulla voidaan nopeasti zoomata ja vaihtaa siveltimen kokoa ym. Photoshopissa. Tällä videolla esittelemme kuusi hyvää kikkaa.
Arkkitehtuuria kuvattaessa törmätään vinoihin linjoihin usein, mutta ne voidaan oikaista Lightroomissa. Videolla näkyy, miten tämä tehdään.
Tällä videolla näkyy, kuinka Lightroomin käyttöliittymää voidaan muokata käyttäjäkohtaisemmaksi niin, että käyttäjän nimi ja tärkeimmät valikkonimet näkyvät käyttäjän valitsemin kirjasimin ja värein.
Tässä videolla läpikäymme muutamia Digikuvan lukijoiden ottamia maisemakuvia sekä annamme neuvoja niin kuvaamiseen kuin kuvankäsittelyynkin.
Katso, miten auringonlaskukuvaan tehdään kiva lisätehoste.
Wildlife Photographer of the Year on kuuluu maailman arvostetuimpiin valokuvauskilpailuihin, ja tällä videolla näkyy, kuinka sen tuomaristo työskentelee.
Eri kuvakulmista otetut kuvat voidaan yhdistää yhdeksi kuvaksi, jossa näkyvät kaikki nuo eri kuvakulmat. Tällä videolla paljastamme tekniikan.
Photoshop CC:n uudessa versiossa on toiminto, joka helpottaa merkinnän tekemistä syvättävään kohteeseen, ja tällä videolla kokeillaan, kuinka hyvin se toimii.
Lightroom CC:n kirjastossa on uusia toimintoja, jotka helpottavat kuvien etsintää. Esittelemme uutuudet videolla.
Valokuvaaja Onni Wiljami Kinnusen Nordealle ottamassa mainoskuvassa on liikettä, vaikka kyseessä on valokuva. Katso tehoste täältä.
Katso, kuinka varjoalueiden sävyerot saadaan esiin sekä valokohdat kauniimmaksi, kun kuvaa käsitellään Photoshopin tasojen avulla.
Himmenninaukkoa ei voi lukita sellaisissa objektiiveissa, joissa ei ole aukkorengasta, vaan niissä on yleensä päällä suurin aukko. Mutta jos haluat lukita sen jollekin tietylle aukkoarvolle, siihen on keino, jonka näytämme tällä videolla.