Olisi pettymys tulla kotiin täyden muistikortin kanssa ja huomata, että suurin osa kuvista on epäteräviä.

Olemme koonneet tänne paketin, jonka avulla et saa vain terävämpiä kuvia vaan myös lisää kuvia, joissa tarkennus on juuri kohdallaan.

Olemme tehneet viisi videota ja kaksi opasta automaattitarkennuksesta. Kahdella videolla näkyy, kuinka hyödynnetään kameran tarkennuspisteitä sekä yhtä suurimmista automaattitarkennuksen parannuksista vuosiin.

Se on silmientunnistustarkennus, jonka avulla voi kuvata aivan eri tavalla kuin ennen. Lähes kaikissa ihmiskuvissa on tärkeää, että tarkennus on silmissä, ja nykykamerat löytävät kohteen silmät ja saavat ne teräviksi kuvissa.

>Täältä voit ladata e-kirjan, jonka aiheena on maisemakuvaus.

Ilman silmätarkennusta on valittava tarkennuspiste ja keskityttävä pitämään sitä silmissä koko ajan, mutta silmätarkennuksen ansiosta voit keskityttävä sommitteluun ja hetkeen.

Tilaajille tarkoitettu paketti

Ensimmäisissä automaattitarkennuskameroissa oli yksi tarkennuspiste keskellä. Nykykameroissa on jopa yli 5000 tarkennuspistettä melkein koko kuva-alalle. Parhaat kamerat löytävät liikkuvat kohteet, lukitsevat tarkennuksen niihin ja pitävät ne terävinä niin kauan kuin ne ovat etsimessä.

>Lue myös: Siksi kannattaa hankkia 50-millinen

Alla on viisi videota ja kaksi opasta aiheesta. Voit ladata koko paketin yhtenä zip-tiedostona ja tallentaa ne tietokoneellesi.

Paketti on ilmainen Digkuvan tilaajille. Jos sinulla ei ole tilausta, voit hankkia sen täältää alkaen 3,90 euron hintaan.

Paketin voi ostaa 35 euron hintaan täältä.

Tämä sisältö on vain tilaajille

Kirjaudu Etunurkkaan päästäksesi käyttämään sisältöä.
Etkö ole vielä tilaaja? Täysi käyttöoikeus hintaan 3,90
  • Lataa e-kirjoja, joiden avulla opit lisää valokuvauksesta.
  • Runsaasti Lightroom-, Photoshop- ja Elements-videokursseja.
  • Katso opetusvideoita kamera-asetuksista ja kuvankäsittelystä.
  • Lataa ja asenna kuvankäsittelyohjelmia ja esiasetuksia.
  • Saat lehden kotiin kannettuna.