Tulostin ladataan USB-C-liitännästä. Johto kuuluu toimitukseen, laturi ei.

2 huomiota Fujifilm Instax SQUARE Linkistä

Kuvat ovat nelikulmaisia ja hieman Polaroidin alkuperäisiä pienempiä. Paperin koko on 8,6 x 7, 2 cm.

Kuvaan voidaan lisätä animaatio, joka tulee näkyviin, kun kuvassa oleva QR-koodi skannataan puhelimella.

Tämä langaton tulostin kuvien tulostamiseen puhelimesta on Fujifilmin Link-sarjan kolmas. Jokaiseen Instax-kokoon on nyt tulostin – pienet, leveät ja nyt myös neliöt.

Loppujen lopuksi juuri kuvasuhteen pitäisi olla ratkaisevan tärkeää pikatulostimen valinnassa, sillä tulostimet voivat pääpiirteissään olla muuten samanlaisia.

Kuvat tulostetaan puhelimesta sovelluksen avulla. Helppokäyttöinen sovellus käyttää Bluetoothia. Yhteyden muodostaminen oli ennennäkemättömän helppoa – virta päälle, muodosta pariyhteys ja tulosta. Ei ongelmia. Voit valita kuvan kameran rullasta ja säätää sen jälkeen esimerkiksi rajausta ja värejä, lisätä tekstiä tai tehdä esimerkiksi kollaaseja ja kehyksiä.

Joitakin aiemmissa malleissa olleita lisäominaisuuksia on jätetty pois, esimerkiksi valomaalaus. Voit kuitenkin edelleen lähettää digitaalisen version tulostetusta kuvasta ystävällesi, ja AR Printin avulla voit lisätä kuvaan esimerkiksi piirustuksen. Kuvaan tulostetaan QR-koodi, jonka skannaamalla vastaanottaja voi nähdä luovuutesi tulokset. Etenkin jälkimmäinen on hauska ensimmäisen ja ehkä toisenkin kerran, mutta siihen kyllästyy helposti.

Tärkeimmästä tehtävästään eli upeiden kuvien tulostamisesta nopeasti Fujifilm Instax SQUARE Link selviytyy loistavasti. Kuvat ovat laadukkaita ja mustat kauniin syviä. Voit valita joko Natural- tai Rich-vaihtoehdon, joista jälkimmäinen herättää kuvat eloon.

Rakastamme vanhoja Polaroid-kuvia muistuttavaa klassista 6,2 x 6,2 cm:n neliömuotoa. Fujifilmin kuvat ovat hieman kilpailijoita kalliimpia, noin 1 euro/kuva, mutta laatu on hyvä.

HINTA

149 €

TUOMIO

+

Helppokäyttöinen.

Hyvä kuvanlaatu ja eloisat värit.

Nostalginen neliömuoto.

-

Jotkin toiminnot ovat pikemminkin hauskoja kuin käyttökelpoisia.

Hinta kuvaa kohti on korkea.

ARVOSANA

9,2

Tekniset tiedot

12 sekuntia/tulostus

100 kuvaa yhdellä latauksella

10,5 x 3,8 x 12,8 cm

236 grammaa