Näyttö kääntyy joka suuntaan ja valikkoa lukuun ottamatta sitä voidaan käyttää kosketuksella.

3 huomiota OM SYSTEM Olympus OM-1:stä

Etsimen tarkkuus on peräti 5 760 000 pistettä ja virkistystaajuus 120 kuvaa sekunnissa. Uusi malli on valtava kehitysaskel verrattuna edeltävään OM-D E-M1 III:een.

Valmistajat kertovat harvoin kameroidensa tarkkaa tiivistysastetta, mutta OM-1:n kohdalla suojausluokaksi on ilmoitettu IP53. Se osoittaa, että kamera kestää pölyä ja sadetta mutta ei ole vesitiivis.

High Resolution -toiminnolla voi ottaa käsivaralta 49,9 megapikselin yhdistelmäkuvia. Tulos on hyvä, mutta ei samalla tasolla 50,0 megapikselin kinokoon kameran kanssa.

Kun OM Digital Solutions osti viime vuonna Olympuksen kameratuotannon, yhtiö ilmoitti, että arvostettu Olympus-nimi jäisi jatkossa historiaan. Sen vuoksi tuntuu hiukan merkilliseltä, että ensimmäisessä OM SYSTEM -kamerassa lukee edelleen Olympus. Tämä johtuu kuitenkin siitä, että tänä vuonna alkuperäinen Olympus OM-1 täyttää 50 vuotta, ja vanha logo on uudessa lippulaivassa käytössä viimeistä kertaa.

OM-1 muistuttaa edeltäjäänsä OM-D E-M1 Mark III:a, mutta siinä on useita merkittäviä parannuksia. Tämä koskee esimerkiksi entistä käyttäjäystävällisempää valikkoa, joka muistuttaa Canonin vastaavaa. Lisäksi se on saatavilla suomeksi.

Four Thirds -kenno on uusi, vaikka sen tarkkuus on edelleen 20,2 megapikseliä. Uusi kenno tarjoaa tarkemman yksityiskohtien toiston suurella ISO-herkkyydellä, ja jopa ISO 25 600 -aukolla otetut raakakuvat ovat käyttökelpoisia. Jpeg-kuvissa kohinanvaimennus on erittäin voimakasta, ja yksityiskohtien toisto ei yleensä ole täysin Fujifilm X-T4:n kaltaisten APS-C-kameroiden tasolla. Valotus toimii varmasti, ja kuvien värit ovat siistejä.

Uusi hybriditarkennus tarjoaa vanhan 121 tarkennuspisteen sijaan 1053 tarkalla ristillä toteutettua tarkennuspistettä. Nikon Z 9:n tavoin myös OM-1:ssä on älykäs automaattitarkennus, joka tunnistaa tietyt kohteet automaattisesti. Kohdetyyppiä ei siis tarvitse valita erikseen, jolloin kuvaaja voi keskittyä kuvaamiseen. Esimerkiksi linnut kamera tunnisti hyvin luotettavasti, ja myös silmäntunnistus oli erittäin varma. Seurantatoiminto on myös entistä vakaampi erityisesti selkeästi erottuvissa kohteissa. Kun kuvasimme jalkapallopeliä, jossa pelaajat juoksivat toistensa ohi, sillä oli vaikeuksia seurata kohdetta.

Tämä sisältö on vain tilaajille

Kirjaudu Etunurkkaan päästäksesi käyttämään sisältöä.
Etkö ole vielä tilaaja? Täysi käyttöoikeus hintaan 3,90
  • Lataa e-kirjoja, joiden avulla opit lisää valokuvauksesta.
  • Runsaasti Lightroom-, Photoshop- ja Elements-videokursseja.
  • Katso opetusvideoita kamera-asetuksista ja kuvankäsittelystä.
  • Lataa ja asenna kuvankäsittelyohjelmia ja esiasetuksia.
  • Saat lehden kotiin kannettuna.